Voisiko apu löytyä läheltä?

Vanhempien päihteidenkäyttö saattaa kuormittaa monella tavalla, ja siitä on usein vaikeaa puhua. Monilla on jo tiedossa koulun terveydenhoitaja, psykologi ja kuraattori, joiden puoleen voi tarpeen tullen hankalissa tilanteissa kääntyä. Kuitenkaan sen ratkaisevan avun ja tuen ei aina tarvitse tulla pelkästään ammattilaisten taholta, vaan myös joku ihan jokapäiväiseen arkeemme kuuluva henkilö saattaa toimia luottoaikuisena.  

Voi olla, että naapurisi on pyytänyt sinua monta kertaa luokseen kahville tai auttamaan koiran ulkoilutuksessa. Myös opettajasi on saattanut olla se henkilö, jonka lämmin suhtautuminen on valanut uskoa elämään toivottamalla hetkellä. Näitä jonkun toisen mielestä kenties vähäiseltä tuntuvia hetkiä muistellaan vielä vuosien päästä, ja niillä on voinut olla suuri merkitys elämässä jaksamisen kannalta. On ollut joku, joka on nähnyt sinut kaiken sen harmauden keskellä, uskonut ja hyväksynyt sellaisena kuin olet.  

”Ysillä luokanvalvoja jaksoi uskoa ja tsempata vaikka minua ei kiinnostanut elämä, saati koulu pätkääkään. En tiedä kuinka paljon hän tiesi perheemme ongelmista. Muille opettajille olin näkymätön, teini-ikäinen lintsaaja. Yksi opettaja sanoikin, ettei minusta mitään tulisikaan. Mutta tämä herttainen opettaja kannusti yrittämään ja haaveilemaan. Pääsin peruskoulusta kohtalaisen hyvällä keskiarvolla, enkä joutunut jäämään luokalle. Kaukainen haave päästä lastenhoitajaksi toteutui. Pääsin ammattikouluun ja suoraan töihin, auttamaan niitä pienempiä ja heikompia, että heillä olisi yksi aikuinen lisää, joka välittää heistä.” 

Turvaa ja tasapainoisen elämän mallia saattaa luoda myös ystävän perheen kanssa vietetty aika. Jos ystävän kodissa vietetään tavallista elämää ilman alkoholin aiheuttamaa epävarmuutta, aikuiset saattavat osata suhtautua lapseen ennen kaikkea lapsena. Lapsena, jolla ei ole vastuuta aikuisten asioista, ja jonka ei tarvitse pelätä. Voi olla, että nämä kokemukset ovat auttaneet rakentamaan kuvaa sellaisesta tavallisesta elämästä, jollaista itsekin haluaa tavoitella omassa aikuisuudessaan. Kokemusten todellinen merkitys saattaa myös kirkastua vasta vuosia myöhemmin.  

”Ystäväni vanhemmat kysyivät aina, mitä kuuluu ja näkivät minut lapsena. Olin heillä yökylässä ja nukuin hyvin. Näin mallia, että elämä voi olla kaunista ja hauskaa, on toivoa.”  

Joskus saattaa olla, että harrastuksen ohjaajan tai nuorisotalon työntekijän tarjoamalla ajanvietteellä on paljon suurempi merkitys kuin mitä äkkiseltään ajattelisi. Nuorisotalo säännöllisine aukioloineen, rutiineineen ja turvallisine aikuisineen voi olla se ratkaiseva pelastusrengas ja tuntua jopa todelliselta, ainoalta kasvattajalta.  

”Iltapäivät ja illat kuluivat nuorisotalolla, kun ei huvittanut kotiin mennä. Siellä oli Leilan tekemät välipalat tasan klo 14, ja iltaisin sai kahvia juoda velaksi (ja myöhemmin sai velat anteeksi, kun Leila pyyhki ne).” 

Avun ei siis aina tarvitse olla ammatillista ja tarkoituksella järjestettyä. Tukea ja toivoa kannattaa etsiä myös lähiympäristöstä ja niistä tavanomaisista kohtaamisista, joita ympärillämme olevat, turvalliset aikuiset tarjoavat. Joskus sitä voi olla vaikeaa havaita, sillä luottoaikuinen voi olla lähes kuka tahansa elämänpiiriin jollain tavalla kuuluva henkilö. Onko sinulla joku, joka valaa sinuun uskoa ja toivoa paremmasta huomisesta? Joku, joka saa sinut jaksamaan eteenpäin vaikeuksista huolimatta?  

 

Sara Haatainen, yhteisöpedagogi

 

Jutussa käytettiin lasisen lapsuuden kokeneiden henkilöiden kertomia tarinoita. Näitä tarinoita voi käydä lukemassa lisää Lasisen lapsuuden sivuilla.

Kuva: Aino Huotari

Kommentoi