Vierasvlogi – Kokovartalofiilis: Tunnejemmarin tunnustukset

Kokovartalofiilis-blogin Ani Kellomäen vierasvlogisarjan uudessa jaksossa aiheena omien tunteiden tunnistaminen ja niiden näyttäminen toisille. 

Raskaissa oloissa elävät ihmiset saattavat olla mestareita vaikeiden tunteiden piilottamisessa. Varsinkin surun näyttäminen saattaa tuntua hankalalta ja nololta. Se naamioituu helposti joksikin muuksi, esimerkiksi vihaisuudeksi tai yltiöpäiseksi hyväntuulisuudeksi. Ihmiselle, joka ei uskalla tunnistaa ja näyttää aitoja tunteitaan, on kuitenkin vaikea avautua. Jos koko ajan näyttää iloiselta, ei anna lainkaan tilaa negatiivisille tunteille, jotka kuitenkin ovat ihan yhtä sallittuja ja oikeita. 

Ani muistuttaa, että toiset ihmiset kyllä kestävät ottaa vastaan myös rankat tunteet ja rohkaisee näyttämään kaikenlaisia tunteita. Tunteiden paljastamista on hyvä harjoitella turvallisten ihmisten kanssa pikkuhiljaa. Ja mitä avoimempi itse on, sitä rohkeammin myös muut uskaltavat näyttää aitoja tunteitaan!

Kaikki Anin vierasvlogit näet Varjomaailman YouTube-kanavalla. Anin kirjoituksia löydät myös täältä Varjoblogista. 

Kommentoi