Varjomaailman sivusto uudistuu

Varjomaailma-sivusto on saamassa uuden ilmeen ja uudistumassa myös sisällöiltään vielä tämän vuoden puolella. Yllä olevasta kuvasta saat jo esimakua, miltä sivustomme tulee näyttämään. Miltä vaikuttaa? Viime vuoden kävijäkyselyssä toivottiin, että sivuiltamme voisi lukea enemmän toisten nuorten tarinoita. Tähän toiveeseen tulemme vastaamaan. Meille saa myös jatkuvasti lähettää uusia tarinoita. Voit kirjoittaa oman tarinasi meille sähköpostilla tai yksityisviestillä.

Ilmeen lisäksi toinen iso juttu on, että jatkossa Varjomaailma on kiinteämmin osa Lasista lapsuutta. Käyttäjälle tämä näkyy lähinnä niin, että sivustot ovat samankaltaisia ja niiden välillä on helppo liikkua. Myös sisältöjä linkataan runsaammin toisiinsa. A-klinikkasäätiön tuottama Lasinen lapsuus on aikuisille sekä lapsia, nuoria ja perheitä työssään kohtaaville suunnattu tieto & tuki -sivusto. 

Kolmas asia, jonka uudistuksessa voisi nostaa merkittäväksi on, että uudessa rakenteessa vanhat blogimme on hajautettu tietosisällöiksi ja tarinoiksi. Jatkossa tulemme tarjoamaan enemmän tietoa nuorten tueksi ja avunsaantia helpottamaan.

Toiminnassamme on kaksi kantavaa ajatusta:

1) Voisimme tarjota nuorelle maailmasta paikan, Varjomaailman, josta voi löytää samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia nuoria; 2) Löytäisimme jokaiselle nuorelle luotettavan aikuisen tukea silloin, kun vanhempien juominen varjostaa elämää.

Kutsumme sinut mukaan vaikuttamaan tulevaan sivustoon ja sen sisältöön. Kerro meille kommenttikentässä, sähköpostitse tai yksityisviestillä, mitä toivoisit uusille sivuillemme! Olemme pelkkänä korvana.

 

Parhain terkuin,

Varjomaailman aikuiset

[email protected] 

 

P.S.1 Muistathan, että meiltä löytyy tukea lähestyvään loma-aikaan. Voit varata Jennille oman chat-ajan osoitteessa varjomaailma.fi/chat tai lähettää kyssäriä neuvontapalveluumme! Yksin ei tarvitse olla!

P.S.2 Seuraava ryhmä 17-vuotta täyttäneille käynnistyy 20.1. Ilmoittaudu mukaan!

Kommentoi