USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET, OSA 9

valokuva auringonlaskusta; etualalla heiniä, takana värikäs taivas ja maisemaa
Kysymys: Miten pitäisi toimia sen jälkeen, kun on päässyt muuttamaan äidin ja muiden sisarusten kanssa pois sellaisesta kodista, jossa isä joi tosi paljon?
 
Hän joi melkein joka ilta ja käyttäytyi väkivaltasesti. Kaikki tämä ehti vaikuttaa viidentoista vuoden aikana minuun paljon, enkä uskalla mennä puhumaan kellekään. Samalla itsetunto on heikentynyt tosi paljon. 
En tiedä mitä pitäisi tehdä, olen ihan hukassa. Koulua pitäisi käydä, vaikke se on vaikeaa kaiken jälkeen.  
 
Me ei olla enää lastensuojelun asiakkaita. Ja äitille on tosi vaikea puhua, olen monesti koettanut. Kävin kerran psykologilla, ja siitäkin äiti valitti ja ihmetteli, että onko minulla jokin hätänä. En uskaltanut mennä toista kertaa. Kuraattorilla olen koettanut myös käydä, mutta kun en vaan uskalla puhua mitään. Jos se sanoo, että se välittää, niin mua alkaa heti itkettää, niin käy aina jos joku haluaa auttaa. 
 
 
Vastaus: Heippa,
onpa hyvä että kirjoitit, koska kysymyksesi on tärkeä. Ihan ensiksi, on hienoa kuulla, että olette vihdoin päässeet muuttamaan pois väkivaltaisesta ja muutenkin ahdistavasta kasvuympäristöstä. 
Usein, kun juttelemme samanlaisessa tilanteessa olevien nuorten kanssa, he sanovat, että kunpa vain pääsisin pois, niin sitten kaikki helpottaisi ja muuttuisi hyväksi. Näin ei valitettavasti ole, ainakaan ihan heti.
 
Usein mieli joutuu torjumaan ikäviä tunteita silloin kun ihminen elää keskellä tiukkaa tilannetta, koska muuten ei jaksaisi päivästä toiseen. Sitten kun on fyysisesti turvassa, on vasta aikaa ajatella asioita tarkemmin. Silloin kaikki vuosien aikana tukahdetut tunteet ja kokemukset alkavat nousta pintaan, koko tunteiden kirjo pulpahtaa esiin ja mielialat saattavat vaihdella nopeastikin.
 
Olo voi tuntua epätodelliselta, ei välttämättä ole ihan varma, että mitä kaikkea siellä lapsuudessa oikein tapahtui. On vaikea tietää, onko oikeutettu kokemaan enää pahaa oloa, kun on kerran päässyt turvaan.
 
Mutta, kaikki on hyvin! Tärkeintä on, että olet tiedostanut tämän tilanteen. Nyt voit hakea itsellesi apua. Sitä on tarjolla runsaasti.
 
Ymmärrän, että on todella pelottavaa jutella kellekään ulkopuolisella näin vaikeista asioista. Ja tavallaan ymmärrän äidin kannan, hänkin varmaan toivoisi, että kaikki paha olisi jo takan eikä mistään enää tarvitsisi keskustella. Valitettavasti elämä ei mene niin, vaan kannamme kaikkea kokemaamme mukanamme. 
 
Mitä jos kääntäisit ajatuksen näin: enää ei ole mitään pelättävää. Sinä olet nyt turvassa, ja nyt on tosi hyvä aika - näin aikuisuuden kynnyksellä - käsitellä asioita. 
 
Oletko tutustunut meidän muistilistaan? Muistilista on tarkoitettu juuri siihen, että on paljon asioita, joista ei osaa tai uskalla puhua. Sen voi lykätä ammattilaisen käteen, tai vaikka mailata ja sanoa, että hei mulla olis tämmöstä.
 
Mitäs jos täyttäisit ja printtaisit sen mukaan, ja kokeilist esim. kuraattoria uudelleen? Tai sitten jotain toista aikuista - uskon että siitä olisi hyötyä sulle. 
Joskus ei ekakerralla saa sanottua oikein mitään järkevää, eikä kemiat heti kohtaa. Mutta toinen tai kolmas tai neljäs kerta voi jo sanoa toden :)
 
Ja itkeminen, siitä ei kannata kantaa huolta, ammattilaisen juttelemiseen kuuluu itkeminen olennaisesti, sillä se tarkoittaa sitä, että tunteiden käsittely pelaa hyvin. Kannattaa olla ylpeä siitä, että pystyy itkemään!
 
Miltä tällainen ajatus tuntuu? 
 
 
Usein kysytyt kysymykset on blogisarja, jossa nostetaan esiin Varjomaailmaan, esimerkiksi Varjoneuvontaan, yhteyttä ottaneiden nuorten mieliä yleisimmin askarruttaneita kysymyksiä ja ammattilaisten niihin antamia vastauksia. Kuvat on ottanut Aino Huotari.

Kommentoi