Tietoisku 8: Lapsen oikeuksien päivä - myös teinillä on oikeus leikkiin

valokuva: sydämen muotoisesta ikkunasta näkymä ulos lasten leikkipaikalle
Tänään vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Lapsen oikeuksien päivänä on joka vuosi eri teema. Tänä vuonna teemana on lapsen oikeus leikkiin. Leikkiminen ei ole vain pikkulasten oikeus, vaan myös teinillä pitää olla oikeus leikkiin, vapaa-aikaan ja hölmöilyyn. Teinillä on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi lapsena, eikä hänen vastuullaan ole aikuisten asiat.
 
Suomessa lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan vuonna 1991, eli se on ollut voimassa monien varjomaalaisten koko elämän ajan, vaikka monet heistä ovatkin jo aikuisuuden kynnyksellä. Usein ajatellaan, että lapsen oikeudet eivät toteudu esimerkiksi kehitysmaissa, missä lapset joutuvat töihin ja naimisiin jo pieninä, tai sellaisissa maissa missä on erilaisten levottomuuksien vuoksi vaikea kasvaa ja kehittyä rauhassa. 
 
Varjomaailmassa voi nähdä sen, että monen suomalaisenkaan lapsen oikeudet eivät toteudu aina edes omassa kotipiirissä. Syitä tähän on monia, mutta yksi on aikuisten liiallinen päihteidenkäyttö, joka johtaa monenlaisiin haittoihin ja huoliin. Varjomaailman kävijät ovat tuoneet esiin, että näitä voivat olla esimerkiksi väkivalta kotona, humalaisen tai krapulaisen henkilön ailahtelevat mielialat, aikuisen roolin ottaminen perheessä ja huolehtiminen pikkusisarista, puutteet perustarpeissa kuten ruoassa ja puhtaissa vaatteissa, mutta myös henkisessä läsnäolossa, kuulumisten kysymisessä sekä rakkauden osoituksissa.
 
Haluamme tänään muistuttaa, että nuori ei ole yhtään vähemmän jonkun lapsi kuin vaikkapa vauva, ja hänellä on samalla tavalla oikeus suojeluun, hoivaan ja hyvään perhe-elämään kuin pienemmilläänkin.
 
YK, eli Yhdistyneet kansakunnat, on valtavan suuri kansainvälisen yhteistyön järjestelmä, johon kuuluu todella monta eri maata Suomi mukaan lukien. YK pitää huolta esimerkiksi erilaisista ihmisoikeuskysymyksistä, joihin myös lapsen oikeudet kuuluvat.
 
YK on kirjoittanut vuonna 1989 Lapsen oikeuksien sopimuksen, missä käsitellään kaikkien maailman alle 18-vuotiaiden henkilöiden ihmisoikeuksia. Sopimuksessa on neljä yleistä periaatetta: syrjimättömyys, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen. 
 
Lue lisää lapsen oikeuksista Unicefin sivuilta.
Jos lapsen oikeudet herättivät sinussa kysymyksiä, kommentoi tähän alle, avaa aiheesta ketju Varjofoorumille tai laita viestiä ”Varjomaailman ohjaajat” –inboxiin (vaatii rekisteröitymisen).
 
(Kuva: Aino Huotari
 

Kommentoi