Pakoon pelaamalla

Digitaaliselle pelaamiselle pyritään keksimään yhteiskunnassamme monia eri syitä, vaikka se usein kyse on harmittomasta ajanvietteestä tai parhaimmillaan hyvästä harrastuksesta. Media mässäilee mieluusti niillä ikävimmillä syillä, kuten peliriippuvuus ja eskapismi. Mutta onko eskapismi eli todellisuuspakoisuus välttämättä kuitenkaan pahasta? 

Kirjallisuuden ja elokuvien ystävät tietävät sen mukavan tunteen, kun tarinaan ja tunnelmaan uppoutuu niin, että asuntolainat ja muut velat sekä vaikkapa parisuhteen ongelmat häipyvät mielestä. Hyvin toteutettu peli pystyy vähintäänkin samaan tunteeseen - itse asiassa usein jopa paljon voimakkaammin. 

Nuorten arjessa on paljon paineita ja ahdistavia asioita, joihin viikoittainen terapiassa käynti ei välttämättä auta. Jos terapiaan edes pääsee. Osa nuorista kokee taas ammattilaiselle puhumisen kiusaannuttavana. Arjen ongelmat eivät aina ole välttämättä suuria, mutta hetkellisesti kuitenkin murhetta aiheuttavia. Kouluasioiden pyörittely voi tuntua kierteeltä, josta ei tunnu pääsevän eroon kuin nukkumalla vuorokauden ympäri. Tällaisissa tilanteissa digitaalisen pelaamisen tarjoama hetkellinen eskapismi voi olla mainio ensiapu viemään ajatukset pois ahdistavista asioista. Jos nuori voi edes hetken olla karu, ahavoitunut cowboy Arthur Morgan, pitkätukkainen noituri Geralt tai vaaleanpunaisen pallon muotoinen, vihollisten ominaisuudet itseensä imaiseva taistelija Kirby, ei näiden tuntien aikana tarvitse kantaa sellaista vastuuta, mitä todellinen elämä joskus vyöryttää nuoren päälle. 

Aikuisilla ei ole usein teini-ikään kaipuuta, vaikka se toisaalta onkin elämän vaikuttavimpia ja monella tavalla parhaimpia aikoja. Yleensä syynä ovat teini-ikäisyyden suuret ja vahvat tunteet. Teini-iässä koetut asiat ovat kuitenkin aivan yhtä aitoja ja tärkeitä kuin myöhemminkin elämässä, mutta aikuisille on yleensä kertynyt nuoria enemmän elämänkokemusta (lue: pettymyksiä) ja usein juuri tästä johtuen tapoja käsitellä tilanteita ja tunteita on usein laajempi skaala kuin nuorempana. Jokaisen kannattaisi kuitenkin muistella, miltä tuntui ensimmäinen rakkauselämässä koettu pettymys tai perhepiirissä tapahtunut kriisi. Kuinka moni halusi tuolloin päästä pakoon maailmaa vaikkapa alkoholin, elokuvien tai pelien avulla?

Nelikymppisenä aikuisenakin konsolipelit tuovat hektiseen elämääni kaivattuja pysähdyksiä. Toki digitaalisessa pelimaailmassa tapahtuu huomattavasti dramaattisempia hetkiä kuin omassa elämässäni! Pelaaminen on tästä huolimatta rentouttavaa, aivan kuten salilla hikoiltu crosstrainerhetki, volumet kaakossa vedetyt bänditreenit tai hyvän kirjan lukeminen teekupposen ääressä. Kaikki nämä ovat hyviä harrastuksia, joiden tarkoituksena on tuottaa elämään sisältöä koulun tai työn oheen. 

Pelaamisen tarjoama eskapismi voi olla nuorelle ennen kaikkea ensi käden terapiaa, johon ei tarvitse ajanvarausta ja auttaessaan kustannuksetkin pysyvät verrattain pieninä. Jos nuori pelaa runsaasti, siihen voi toki olla monia syitä. Joskus pelaamisen taustalta löytyy vakavampia ongelmia, jotka vaativat aikuisen ja ammattilaisen apua sekä puuttumista. Nuoren todellisuudesta pakeneminen voi ainoa keino selvitä, jos auttavaa aikuista ei ole jostain syystä saatavilla, tai sopivan ammattilaisen apua ei löydetty tai osattu kysyä. 

Joskus eskapismiin ei tarvitse välttämättä sen kummempia syitä. Se voi olla yksinkertaisesti vain hauskaa. Vanhemman tai alan ammattilaisen tehtäväksi jää kuitenkin olla kiinnostunut nuoren pelaamisesta, oli sen taustalla mitä tahansa. Jos mahdollista, kokeile myös pelaamista nuoren kanssa. Se avartaa kummasti. 
 

Esa Linna
 
Kirjoittaja työskentelee Jyväskylän kaupungilla nuorten ja mediakasvatuksen parissa

Kommentoi