Minun tarinani: Tyttö ja viinipullo

valokuva: rannalla punainen ristinmuotoinen puu ja siihen ripustettu punainen pelastusrengas

Kirjoittanut: Heiduli81

Olipa kerran pieni tyttö, joka asui kolmen sisarpuolensa kanssa alkoholistiperheessä. Ensimmäisenä neljänä ikävuotena sai pieni tyttö kuunnella ja katsella vanhempien riitelyä, paeten isoäidin ja vanhempien sisarpuoltensa helmoihin. Isoäiti oli se, joka huolehti lasten hyvinvoinnista parhaimman taitonsa mukaan. Neljäntenä ikävuotena pienen tytön isä lähti, eikä enää palannut.

Seuraavana vuonna tyttöjen isoäiti jäi auton alle ja kuoli. Perheen ainoa vahva aikuinen oli poissa. Kaksi vanhempaa tyttöä muuttivat jo omiin koteihinsa, mutta pienin jäi alkoholistiäidin ja isosiskonsa kanssa kolmestaan. Äiti seurusteli mieluiten viinipullon kanssa kuin huolehti lapsistaan, mutta siskokset pitivät yhtä. Yksitoista vuotta vanhemmasta sisarpuolesta tulikin pienen tytön äitihahmo ja hän antoi enemmän aikaa ja rakkautta tälle pienelle tytölle kuin äiti ikinä.

Mutta pian koitti aika kun isosisko muutti pois, ja pieni tyttö jäi kahden äitinsä kanssa. Perheeseen kuului äiti, tytär ja viinipullo. Viinipulloon käytettiin enemmän rahaa kuin tytön ruokaan, ja sitä kuunneltiin enemmän kuin pientä tyttöä. Tyttöraasua retuutettiin pitkin maita ja mantuja juoppokylissä jos jonkinlaisissa. Välillä nukuttiin taljan päällä lattialla rottien vilistäessä ympärillä.

Pienestä tytöstä kasvoi pelokas, rikkinäinen nuori tyttö, jolle sana ”turvallisuus” oli vieras. Ja ”yksinäisyys” sitäkin tutumpi. Niinpä tämä tyttö kehitti oman pienen mielikuvitusmaailman, johon saattoi paeta aina kun siltä tuntui. Sen avulla tyttö kesti.

Näin tytöstä varttui teini. Ja äiti, jostain tuntemattomasta syystä, lopetti juomisen.

Tarinalla oli siis onnellinen loppu… Mutta se ei ollut loppu. Äiti joka ensimmäiseen kolmeentoista ikävuoteen ei ollut tytön hyvinvoinnista välittänyt, päätti sulkea tytön norsunluutorniin. Sieltä hän saattoi lähteä vain harvoin ja valitussa seurassa. Äiti ei halunnut olla yksin ja jopa kouluun päästäminen oli välillä hankalaa. Äidin mielestä paras ja turvallisin vaihtoehto oli pitää tyttö kotona leikkimässä nukeilla. Ja nukkejahan sitten oli kasakaupalla. Vähintään yksi nukke jokaista alkoholinhöyryistä vuotta kohden. Tyttö uppoutui entistä enemmän mielikuvitusmaailmaansa. Siellä hän sai olla vapaa ja siellä hän oli se joka määräsi.

Kaiken keskellä tytöllä oli yksi ihminen johon hän saattoi luottaa ja turvata, hänen oma ”pikkuäitinsä”. Vaikka tästä olikin tullut jo ihanan pojan oikea äiti niin silti hän jaksoi kuunnella ja tukea niin paljon kuin pystyi. Parhaimpia hetkiä olivat ne kun tyttö sai viettää aikansa tämän ”pikkuäitinsä” perheen seurassa. Silloin ei tarvinnut murehtia. Ja tästä ihanasta sisarenpojasta tuli tytön maailman tärkeimpiä ihmisiä.

Nuoresta tuli aikuinen. Nuori nainen opiskeli itselleen ammatin ja löysi miehen… valitettavasti. Koska kiire päästä pois norsunluutornista oli kova, tarttui tyttö ensimmäiseen tarjoukseen ja astui ojasta allikkoon.

Prinssi ei ollut prinssi vaan hirviö valeasussa. Nuori nainen huomasi elävänsä jälleen pelossa ja mieli rikkoutui jälleen. Mielikuvitusmaailma oli, surullista kyllä, jälleen se paras paikka. Tämä nainen rukoili, että saisi voimaa muuttaa elämänsä suunnan ja päästä vapaaksi. Ja eräänä päivänä, viiden vuoden kauhun jälkeen, se tapahtui.

Nainen lähti ja jätti hirviön oman onnensa nojaan. Nyt nainen oli aivan yksin ja kerrankin äidistä oli apua, kaikkein suurimmassa hädässä.

Aurinko alkoi vihdoin paistamaan ja nuori nainen sai oman kodin ja pääsi jälleen opiskelemaan. Vihdoin hän sai olla vapaa, oma itsensä. Vihdoin hän sai hymyillä ja nauraa vapaasti. Kahleet olivat katki. Eikä siinä vielä kaikki, hän löysi todellisen prinssinsä. Nyt tämä nainen asuu onnellisena prinssinsä kanssa heidän omassa pienessä linnassa. Ja edelleen hänen ”pikkuäitinsä” on hänelle kaikkein rakkain.

Jokin aikaa sitten naisen äiti nukkui pois, mutta onneksi ennen tätä nainen ja äiti löysivät sovun ja nyt tämä nainen voi jopa sanoa kaipaavansa äitiään.

 

Minun tarinani -juttusarjan kirjoitukset on kerätty Varjomaailma-sivustolta vuosina 2008-2015. Ne ovat suomalaisnuorten omia kokemuksia elämästä vanhemman päihdeongelman kanssa. Kaikki Varjoblogin valokuvat ovat Aino Huotarin ottamia.

Kommentoi