Minun tarinani: Turvassa tulet olemaan

Nuori pitää käsissään sydämen muotoista valonauhaa.

Lapsena minulla oli rituaali. Kietouduin iltaisin ennen nukkumaan menoa tiukasti peittoni alle. Mitään ei saanut jäädä näkyviin, halusin olla kuin kotilo, suojassa kaikelta ulkopuoliselta. Muistan, miten iltaisin nukkumaanmenoajan jälkeen kuulin viereisen makuuhuoneen seinän tapettia pitkin liukuvan kämmenen äänen. Käsi hapuili seinällä, lopulta pysähtyen löytäessään kohteensa, valokatkaisijan. Alkoi tavanomaisen näytelmän kohtaus epätavallisessa perheessä, jonka olohuoneessa asui, nukkui ja joi isäni, koko perhettä hallitsevan sairauden pääosan esittäjä. Muistan, miten itkin tyynyyni, jotta kukaan ei kuulisi. Heräsin unta rikkovaan meteliin, kaatuvan kirjahyllyn ääneen, rikkoutuvan lasin helähdykseen. Seurasivat loputtomilta tuntuneet minuutit ennen hiljaisuutta, kunnes ulko-ovi sulkeutui ja koira uskaltautui esiin sängyn alta. 

Krapula-aamut olivat rauhallisia, tyyntä illan näytöksen edellä. 

Lapsena tai nuorena en ymmärtänyt kuinka paljon alkoholismia sairastavia aikuisia oli nukkumassa muidenkin perheiden olohuoneissa, konttaamassa eteisessä, etsimässä piilopulloja vaatekaapista ja istumassa sisu-pastillit suussa koulujen joulujuhlissa. Luulin olevani ainoa, joka pelkäsi aamuisin koulun pihalla julkista häpäisyä, ainoa, jonka kotiin ambulanssimiehet tulivat, ainoa, joka ei voinut kutsua kaveria yökylään. Vain meillä kodin seinät pitivät sisällään niin paljon surua, etten osannut siitä kertoa kenellekään. Olisiko joku aikuinen uskaltanut katsoa raskaan esiripun taakse? Osannut kysyä oikealla hetkellä?

Olohuoneemme jatkumona oli parveke, joka toimi juomisen päänäyttämönä. Näen edelleen alas vedetyn rullaverhon takaa esiin piirtyvän varjon ääriviivat ja käden, joka nostaa pullon huulille. Tuttu liikerata.  Kirjoitan päiväkirjaani: ”Eikö se ymmärrä, että me tiedetään”. Myöhemmin tajuan, että mikään ei ole alkoholistille niin pyhää kuin pullo ja lopulta millään muulla kuin juomisella ei ole väliä. Käsikirjoitus on usein ennalta määrätty, loppukohtaus tapahtuu hautajaisissa.

Kasvan nuoreksi, jonka sisälle koteloituu tukahduttava häpeä. Häpeä, joka heittää ylleni pitkän varjon, läpäisee yhä useammin yllättävissä tilanteissa, vieden mukanaan elämäniloa, rajaten todellisen minuuden liikkumatilan alle puoleen. Häpeän perhettäni ja ennen kaikkea häpeän itseäni. Olen vähempiarvoinen, huonompi, ajattelen, ja siksi minun pitää olla paljon enemmän. Pidän yllä näytelmän kulissia, jotta en paljastuisi ja todellinen tarinani altistuisi yleisön silmien eteen. Teen parhaani ja enemmän, olen hyvä ja kiltti oppilas koulussa ja sinnikäs vapaa-ajalla. Onnistun, koen iloa ja jopa menestyn monella mittarilla. Sisimpääni koteloituneet piilotetut tunteet; ahdistus, suru ja häpeä eivät kuitenkaan anna periksi. Sairastun myös fyysisesti, kaverit tuovat sairaalaan kakun ja kortteja. Haluaisi vain olla verhojen takana piilossa, mutta sairaanhoitaja on eri mieltä. Pinnistelen ylioppilaskirjoitukset läpi, myös unilääkkeiden avulla. Haluan leipoa juhliini tarjottavat, edellisenä yönä vielä viimeiseksi toscakakun. Ylioppilasjuhlissa päälläni on minulle ommeltu pitkä pitsinen musta mekko, enkä tunne suurta onnea. Olen vain hyvin väsynyt. Kuitenkin yksi asia olisi varma, kukaan ei tulisi pilaamaan juhliani. Tänään en joutuisi jännittämään alkoholin värjäämiä tunteita ja vaikeita kohtaamisia. Pääosassa olisin sittenkin minä. Iso päätös, jonka lopulta uskalsin tehdä. Askel kohti itsemääräämistä, aikuisuutta ja rohkeutta. 

Olisinpa voinut lohduttaa nuorta itseäni. Olisin kertonut siitä, miten koittaisi aika, jolloin olen huoleton ja häpeä ei enää tukahduttaisi elämäniloa tai estäisi toimimasta, näyttämästä todellisia tunteitani. Saisin kokea mielessäni turvaa ja oppisin nukahtamaan iltaisin, levollisena, jopa varpaat peiton ulkopuolella. Elämä kantaisi minua sittenkin. 

Haluaisin rohkaista sinua nuori, joka elät vanhempiesi sairauden, alkoholismin, varjossa. Et ole yksin, vaan kymmenestä koulusi käytävällä vastaasi kävelemästä nuoresta kolme muuta kärsii samanlaisista kokemuksista ja tunteista sisällään. Moni muukin kantaa repussaan vaikeita kotioloja, kätkee pelkoja ja pyrkii keinolla millä hyvänsä näyttämään pärjäävältä ja iloiselta. Haluaisin antaa sinulle voimaa pyytää apua ja rohkeutta kertoa tarinasi. Jakaminen auttaa valtavasti. Kenenkään ei tarvitse kantaa yksin sitä taakkaa. Sinä et ole voinut valita perhettäsi ja olosuhteita. Olet ansainnut kaiken hyväksynnän ja rakkauden, sinulta itsellesi ja läheistesi kautta. Kiitos, kun luit tarinani. 
 

Kaisa Vuorinen

KM, erityisopettaja ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopistosta. Hän tutkii positiivista kasvatusta ja vetää Positiivinen CV -yritystä, jonka missiona on jokaisen lapsen ja nuoren vahvuuksien löytäminen ja todellisen potentiaalin tunnistaminen.

Kommentit

Ninninen
Itkin kun luin tämän. Minä en ollut se lapsi joka kasvoi isän juomisen varjossa, minä olin se äiti joka pelkäsi lähteä lapsineen siitä perhehelvetistä ja antoi lapsien kasvaa samanlaisessa ympäristössä. Kunnes en enää jaksanut vaan pelastin lapset ja itseni, pakenin ja jätin sen helvetin jota kodiksi joskus kutsuin. Vanhempi lapseni on jo aikuinen mies mutta oireilee yhä menneisyydestään, nuorempi on päässyt paremmin yli. Minä en koskaan, vieläkin joudun käymään asioita läpi. Ex aviomieheni juo yhä, näkee lapsiaan kun selvinpäin jaksaa olla joitakin viikkoja silloin tällöin. Tämä sinun kertomasi sattuu minuun äitinä, koska ymmärrän että olisin voinut lähteä aiemmin, kun olisin vain uskaltanut olla vahva. Pelastanut lapseni ennen kuin he särkyivät.
Anonyymi
Itse olen lapsi joka on jo aikuinen, joka eli perheessä jossa isä joi ja hakkasi meidät lapset ja äiti salli tämän kaiken. Olin 5v kun sain ensimmäisen kerran vyönsoljesta naamaan. Hakkaaminen jatkui siihen saakka että täytin 18.v olimme turvakodissa pari kertaa mutta aina äiti lähti takaisin kotiin isän luo. Nykyään sairastan vaikeaa masennusta ja kärsin pahoista traumoista. Itse on kolmelle pojalle äiti. Tai ainakin yritän olla äiti.
Anonyymi
Näitä kertomuksia pitää tuoda julki, että ne jotka vaikenevat, huomaisivat että muillakin on samankaltaisia kokemuksia. Että he saisivat voimaa ja apua tervehtymiseen. Lasinen lapsuus ryhmät ovat todella tärkeitä! Kiitos ryhmästä, jossa minä sain kertoa tarinani ja josta sain samalla monta uutta ja ymmärtävää ystävää.
Anonyymi
Kiitos ?. Paljon tuttua, jouduin häpeämään äitini mielisairautta ja alkoholinkäyttöä koko lapsuuteni. Yöt oli rikkonaisia, riitaa ja huutoa vanhempien välillä. Koulussa olin 10 oppilas. Nyt aikuisena ja äitinä joudun yhä kärsimään oman äitini sairaudesta. Olen sairastanut nuorena syömishäiriöön ja hieman vanhempana sairastuin paniikkihäiriöön. Suoritan yhä ja koen usein häpeää itsestäni. Katkera en ole, mutta mietin joskun millainen olisin jos lapsuus olisi ollut toisenlainen? Ahdistaisiko vähemmän ja olisiko minulla parempi itseluottamus?
Tuula
Kiitos asian jakamisesta. Se lohduttaa varmasti, että ei ole ainoa. Siksikin kun häpeä ja huonouden tunne on kova taakka kantaa. Itse olen äiti, jonka piti pelastaa lapsi ja itseni tuosta pelottavasta ja rikkonaisesta elämästä. Siitäkin syyllisyyttä ja häpeää pitkään tuntien. Kipeitä asioita on ollut vaikea jakaa kenenkään kanssa noiden tunteiden vuoksi. Kauan on pitänyt aikaa kulua kunnes olen alkanut asiaa käsittelemään jotenkin. Hyvää jatkoa elämääsi. Kiitos vielä.
Anonyymi
Kuin omasta lapsuudestani, juuri tuo tuttu suojautumis rituaali mitään ei saanut jäädä peiton ulkopuolelle, mutta se tunne kun oma äiti herättää sinut keskellä yötä maksamaan oman isäsi taksin kun hän ei jaksa/kehtaa itse olin tuohon aikaan vielä varhais murrosikäinen, tai kun holhoat omaa isääsi vaikka sinusta kuuluisi huolehtia,samalla lohdutin pikkuveljeäni että kaikki järjestyy..useat kerrat olen ollut läsnä kun oma isä yrittää riistää henkensä, monet kerrat jouduimme lähtemään yön selkään reput selässä tilanteiden takia, äitimme oli selvinpäin mutts alistunut tilanteelle ja voimaton lähtemään, sairastuin jo nuorena masennukseen, paha olohelpotti viiltelemällä ja polttamalla tupakkaa, aloin myös käyttään nuorena alkoholia, lääkkeitä jo 13vuotiaana, vasta 25 vuotiaana pääsin alkoholismista ja päihteistä eroon kun tulin uskoon, nykyään olen perheellinen ja saanut olla ja viettää selvin päin yli kymmenen vuotta..toivon kaikille voimia ja nuorille haluan sanoa että aina on toivoa vaikeistakin asioista voi toipua ja selvitä❤
Tapio
Olen rohkean äidin ja alkoholiin syvemmälle sukeltavan isän lapsi. Vanhemmat erosivat kun olin noin kymmenen. Sitä ennen rajua riitelyä ja äidin ja isän verkkokalvoille palanut painiottelu, jolloin päätin etten ala juomaan. Eroperheenä sai hakea vapaaoppilashakemuksia ja hävetä isää, joka tuli ylioppilasjuhliin. Isän juominen sai juuri tuon syvän häpeän ja ajatuksen siitä, että kaikki muut perheet ovat normaaleja. Aikuistuttua tulin huomaamaan, ettemme olleet ainoita. Minusta kasvoi miellyttämishaluinen myötähäpeäjä, joka hukutti oikeat ajatukset vitseihin. Oli helpompaa kohdata elämä huumorin avulla. Alkoholia en ole alkanut käyttämään ja oma perhe on nauttinut selvästä isästä. Isän juominen tuotti siis myöhemmin tämän hyvän. Sitä tarina ei kerro mihin omaan vaivaansa isäni alkoi juomaan. Rauha hänen muistolleen, hän ei ollut paha, mutta alkoholi vaikutti häneen vangitsevasti. Viina omisti isäni.
Anonyymi
https://areena.yle.fi/1-50054480 Tänä aamulla mielenkiintoinen haastateltava Aamu-TV:ssä. Itse myös suorittaja, kympintyttö, jo lapsuuden perheessä vastuunkantajan roolin ottanut ja yh-mielenterveysongelmaisen äidin asioita hoitanut. Omasta jaksamisesta pitää pitää huolta! Kumpa silloin olisi joku virallinen taho apua antanut ja helpottanut taakkaa. Mutta kun en oireillut omalla käytökselläni (negatiivisesti), ei apua tullut. Kiitos hienosta kirjoituksesta Kaisa! Teet upeaa työtä tämän päivän lasten hyväksi!
Anonyymi
Ani-kiitos että olet avannut tämän vaikean aiheen. Lasten ääntä ja tunteita on kuunneltava.Olen selviytynyt raskaasta kostonkierteisestä avioerosta.Ex-mieheni oli alkoholisti. Vein hänet hoitoon.Hänellä jäi korkki kiinni.Taloudellinen ahdinko alkoi..Loputon puhumattomuus.Kulissit.Muunneltu totuus ex:n puolelta. Ex ei kertonut lapsilleenkaan että hän sanoi itsensä irti vaan piti sitäkin salassa lapsilta.Minä kilttinä mukana juonessa, kunnes en enää jaksanut. Kolme vuotta jaksoin yksin kannatella kulisseja kunnes esirippu repesi. Aloin itse juomaan viiniä kun lapset olivat teini-iässä. Olin aina yksin kotona,koska metsässä asuminen oli liian rankkaa,Kaikki alkoi mennä aivan väärään suuntaan. Tytär oli isänsä kätyri ja kertoi kaiken isälleen.Poika oli enempi lojaali minua kohtaan, mutta loppumetreillä meni isänsä puolelle. Tytär itse joi kavereiden kanssa, mutta minua hän sätti ja läksytti. Kukaan ei kertonut mitä tekisin...puhumattomuus perheessä paheni. Perheemme oli kuin yhteinen yritys jossa kaikki vain kävivät elpymässä, pesemässä pyykkinsä-Ex painosti minua lopettamaan juomisen.Minä painostin häntä tulemaan kanssani pariterapiaan.Olimme solmussa. Lapset kärsivät.Kunnes tapasin maailman ihanimman miehen- aivan ex-mieheni vastakohdan.Ex-kosti -lasten kautta...EN OLE tavannut lapsiani kahteen vuoteen. He ovat täysikäisiä.Koen suunnatonta häpeää, emme koskaan käyneet läpi vaikeita asioita. Lasten mielestä isä oli aina kiva kun isä joi...mitä heidän äiti teki ?purki pahaa oloaan punaviinilasiin.Voi kun näitä asioita voisi saada tekemättömäksi...tämä vie aikaa kun ne vain hyväksyy.
buy erectile dy...
buy erectile dysfunction medications online buy erectile dysfunction medications online buy erectile dysfunction medications online http://toperectiledysfunctionpills.com/
Ukrayna şirket kurma
We're a group of volunteers and opening a new scheme in our community. Your website offered us with valuable information to work on. You have done a formidable job and our whole community will be grateful to you. https://zoya.com.ua
Orvokki
Ihminen voi särkyä lapsuudessaan, mutta myöhemmin on mahdollista kerätä ne sirpaleet ja elää hyvää omaa elämää. On merkityksellistä antaa anteeksi, vaikka oikeasti ei edes haluaisi. Katkeruus ei vie mihinkään. Voittaja ymmärtää, ettei mikään tai kukaan voi nujertaa omaa sisäistä valoa.

Kommentoi