Minun tarinani: Tilanne päällä

valokuva kahden ruskeavalkoisen hevosen turvasta
Lapsuuteni oli hyvä.
 
Asumme vanhalla maatilalla, josta isä oli ylpeä ja halusi tehdä kaiken täydellisesti. Tila kulkee äidin suvulla, joten isällä oli aina kova tarve olla parempi maajussi kuin äidin isä, joka asuu pihapiirissä.
Ensimmäiset kosketukseni alkoholiin tulivat isän veljeltä, joka joi kaljaa aina ja oli humalassa varmaan aina kun tavattiin. Muistan kuinka isäni halveksi veljeään tämän juomisen takia, "miten mies voi olla tuossa kunnossa jo tähän aikaan päivästä". Sukujuhlissa ja muissa isä oli aina se joka ajoi kotiin, eikä äitikään koskaan ole juonut. Lasillinen viiniä ruuan kanssa tai kalja saunan jälkeen meidän lasten edessä, jokunen ryyppyjuhla vuodessa, mutta sieltäkin vanhemmat tulivat aina illalla kotiin. Sellainen oli lapsuuteni.
 
Olin ehkä yhdentoista, kun setäni kuoli, maksa petti kaikesta siitä juomisesta. Isälle hänen veljensä oli hyvin rakas, muistan kuinka hän itki hautajaisissa ja luopasi, että koskaan enää ei juo itseään humalaan. Muutaman vuoden hän oli lähes raitis, mutta sitten viiniä kului lisää ja lisää. Maata kylväessä oli kaljaa aina mukana traktorissa. Äitini sitä hänelle toi, koska ei uskonut siitä tulevan ongelmaa. Ryyppyjuhlia oli useammin, näin isän ensimmäistä kertaa oikeasti kaatokännissä.
 
En tiedä milloin kalja vaihtui viinaan. Muutama vuosi sitten. Kun kevät/syksyn peltokausi läheni, alkoi ryyppääminen. Perheessä puhuimme, että "isällä nyt on sitä syys-stressiä." Mutta keväällä 2014 se ei jäänyt siihen. Kesällä isä oli ainakin kerran viikkoon kaatokännissä, äidin mukaan isän kaverit toivat hänelle viinaa reissuiltaan. Syyslomalla isä oli koko ajan kännissä, oli "syys stressi" jäänyt päälle. Talvi oli kamala. Isä joi, ajoi autoa, osti kalliita juttuja ihan vaan huvin vuoksi. Pelkäsin aina olla hänen kyydissään, hän ajoi minut koulusta kotiin aivan holtittomasti. Äiti aloitti erolla uhkailun, se ei auttanut. Keväällä kylvöt kyllä hoidettiin, mutta kesällä jatkui taas. Piilopulloja oli pihalla joka paikassa, piha-aitassa, maitolaiturilla, lahon puun sisällä, kompostin takana. Tein päivittäin kierroksen pihalla ja tutkin viinakätköt. Jos löysin, vein pullot äidille joka piilotti tai hävitti ne. Isä raivosi että varastamme hänen omaisuuttaan, antakaa ne takaisin.
 
Puhuimme hänelle hoitoon menemisestä, mutta omasta mielestään asia on hallinnassa ja että ei ulkopuolisia tarvitse mukaan sotkea. Heinäkuussa isä sai viinakouristuksen keskellä yötä, ambulanssi tuli ja isä laitettiin lääkärille. Siellä hän sanoi että juu kyllä juo, viinapullo viikonlopussa, lääkäri ei reagoinut siihen. Todellisuudessa viinaa kyllä meni paljon enemmän, ehkä neljä pulloa viikossa! Muutaman viikon isä jaksoi olla selvänä, sitten aloitti taas. Olemme huutaneet, raivonneet, lahjoneet, kiristäneet... Mikään ei auta. Isä ei suostu menemään hoitoon.
 
Vanhemmat siskoni ovat muuttaneet kotoa ja tulevat harvoin käymään, koska eivät halua nähdä juoppoisää. Minä ja äiti olemme toivottomia, äiti suunnittelee heittävänsä isän talosta ja eroavansa, mutta kuka sitten hoitaisi maatilan työt? Kukaan ei osaa ja kenelläkään ei ole aikaa töiden ja koulujen lomassa tehdä peltoa. Tänä syksynä isä ei ole saanut juuri mitään puitua vaikka kohta on jo kiire, koneet on kuulema aina rikki ja siten voi jäädä yksin ryyppäämään kotiin. Äiti soitti jo tutulle maanviljelijälle jos hän tietäisi jonkun joka voisi tulla auttamaan että saadaan omaisuus pellolta pois. Tämä tuttu tuli kovistelemaan isää, mutta hän vaan loukkaantui äidille ja veti kahta kovemmat kännit.
 
Emme tiedä mitä tehdä. Minä käyn lukiossa viimeistä vuotta ja tulevaisuus näyttää painajaiselta. Luulen että minun pitää jättää lääkärin haaveet ja mennä maatalouskouluun, jotta voin ruveta tilan emännäksi kun muut eivät siihen pysty. Siskoni ovat puolitiessä yliopisto-opintojaan, ei heitä voi vaatia tulemaan tänne korpeen. Jos äiti saa eron aikaiseksi, niin mitä isälle käy? Erossa hän saa kyllä hyvät rahat mukaansa, muuttaako hän sitten kaupunkiin ilman minkään alan koulutusta ja ryyppää itsensä hengiltä? Miten äiti jaksaa yksin hoitaa ison tilan asioita??? En tiedä mitä tehdä, en tiedä mistä hakea apua. Voiko aikuista ihmistä pakottaa hoitoon???
 
 
Minun tarinani -juttusarjan kirjoitukset on kerätty Varjomaailma-sivustolta vuosina 2008-2015. Ne ovat suomalaisnuorten omia kokemuksia elämästä vanhemman päihdeongelman kanssa. Kaikki Varjoblogin valokuvat ovat Aino Huotarin ottamia. Jos tuntuu, että haluaisit saada apua tilanteeseesi, tsekkaa Mistä apua -sivu, tai lähetä nimetön viesti Varjoneuvonnan kautta! 

Kommentoi