Minun tarinani: Puhun äänellä jonka kuulet

Mä olen kertonut omaa tarinaani niin monta kertaa, etten enää edes jaksa laskea. Mä olen kertonut tarinani psykologeille, lääkäreille, sosionomeille, opettajille, perhekodin työntekijöille, seurakunnan työntekijöille, papille, perhetyöntekijöille, päihdehuollon ammattilaisille, kavereille, tutuille, kavereiden vanhemmille, kuraattoreille, terveydenhoitajille, ensiavun työntekijöille... Lista tuntuu olevan loputon. Kaikkia en voi edes muistaa.

Mä kerroin mun tarinaa tänne teille, kerroin vuosia sitten ryhmächateissa ja kerron nyt uudestaan. Kuten useimmat kovia kokeneet, mullekin kertyi vuosien varrella suojamekanismeja ja selviytymiskeinoja. Joskus ne on tosi hyviä, mutta joskus niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Eräs hyvin tärkeä ihminen sanoi mulle yhtenä nättinä iltana, että mun sisällä on laatikko. Se laatikko on lukittu ja sen sisällä on mun tunteet. On hyvin helppo elää, kun se laatikko on lukittuna. Elää normaalia elämää ja leikkiä, että kaikki on ok. Ei tarvitse tuntea sitä kaikkea pahuutta, mitä laatikon sisällä on. Mutta ennemmin tai myöhemmin se laatikko on pakko avata. Kun se on auki, kaikki sinne pakatut tunteet vapautuvat ja silloin on tärkeämpää kuin koskaan, että on keinoja selvittää tunteita ja hyväksyä ne.

Vertaistuki on mulle kaikkein tärkein selviytymiskeino. En varmasti olis kestäny sitä laatikon sisältöä, jos mulla ei olis muutamaa ihmistä, joille voi aina soittaa. Jotka ymmärtää joka asian mikä tekee kipeää. Ja siksi varmasti tälläkin foorumilla ollaan. Asiat tuntuu helpommilta, kun niitä voi jakaa ja on toisia, jotka tukevat. Sitä tunteiden laatikkoa saa avata ja muut kuuntelevat.

Toinen tärkeä asia on tietenkin ammattilaiset. Moni saa avun terapiasta, tai lääkäriltä. Itse olen käynyt toista vuotta yksityisellä terapeutilla, jonka kanssa availlaan tunnelukkoja ja joka tietää täsmälleen, miten mua tulee tukea ja auttaa. Kaikkien kuuluisi saada ammatillista apua ongelmiinsa, vaikka sen hakeminen voi tuntua tosi vaikealta.

Ystävät, perhe, seurustelukumppani, lääkäri. Kenelle tahansa on parempi purkaa asioita, kuin jäädä niiden kanssa yksin. Myös päiväkirja on hyvä tapa purkaa ja jäsentää omia ajatuksiaan. Omassa päässä asiat kasaantuvat ja vievät voimia. Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin asioiden kanssa.

Oniisan

Kirjoittaja on vanhempien juomisesta selviytynyt nuori, joka osallistui Varjomaailman nettiryhmiin nimellä Oniisan. Kirjoitus on toinen osa blogisarjaa, jossa Oniisan kertoo omista kokemuksistaan ja selviytymiskeinoistaan. Pysy siis kuulolla. Varjomaailman nettiryhmistä voit puolestaan lukea lisää täältä. Ilmoittautua voi jo syksyn molempiin Varjoryhmiin.

Blogin kuva ei liity tekstin kirjoittajaan.

Kommentit

VB (ei rekisteröitynyt käyttäjä)
Kiitos, että kirjoitat blogia. Itse olen vasta vähän päälle parikymppisenä ymmärtänyt, että äitini käytti liikaa alkoholia. Olin vain blokannut sen mielestäni niin hyvin, etten käsitellyt asiaa. Nyt voin alkaa käsittelemään omia tunteitani, joita en saanut näyttää silloin. Olet rohkea, kun kirjoitat asiastasi näin julkisesti ja rohkaiset muita hakemaan apua.

Kommentoi