Minun tarinani: My Dad Was an Alcoholist

valokuva: mustalle seinälle vaalealla heijastettu teksti "forget"
Kaikki tämä alkoi kun olin 5- tai 6-vuotias. Isä oli aikaisemmin juonut jo ehkä vähän liikaa, mutta silloin se alkoi mennä jo todella pahasti yli. Liian pahasti. Isä alkoi juoda monta kertaa viikossa ja sen juominen ei tarkoittanut muutamaa olutta päivässä, vaan kyseessä oli todella suuri määrä. 
 
Se oli sen "normaaleina" päivinä ainakin 10 tölkkiä ja pari pulloa, mutta usein meni tuplasti. 
 
Minun huoneeni oli alakerrassa, suoraan vanhempieni makuuhuoneen alapuolella. Melkein jokaisena niistä illoista, kun isä oli juonut, he riitelivät äidin kanssa. Äitini ei onneksi käytä kauheasti alkoholia, vaan korkeintaan lasi viiniä joskus tai yksi siideri saunaan. Isä ja äiti huusivat pitkin yötä toisilleen ja minä ja kaksi isosiskoani saimme kärsiä siitä. 
 
Seuraava vaihe oli, kun menin kouluun. Isäni alkoholin käyttö oli pahentunut taas. Isääni ei kiinnostanut koulunkäyntini ollenkaan. Joskus isäni jopa pahoinpiteli ja haukkui siskojani. 
 
Noin vuotta myöhemmin isäni muutti asumaan työpaikkansa lähelle. Siitä vielä puoli vuotta eteenpäin, vanhempani erosivat ja noin vuotta myöhemmin äitini alkoi tapailla uutta miestä. Se ei minua haitannut, koska tulemme hyvin toimeen. 
 
Myöhemmin en pitänyt kauheasti yhteyttä isääni. Hän saattoi joskus netin kautta kysyä, että mitä minulle kuului. 
 
Jos jatkoimme keskustelua vielä vähän niin hän onnistui aina sekoittamaan äitini siihen mukaan ja keskustelu päättyi siihen, että isäni haukkui äitiäni. 
 
Hän kysyi monesti puhelinnumeroani, mutta kieltäydyin antamasta sitä ja keskustelu jatkui sillä, että hän alkoi väittää, että äitini oli kääntänyt meidät häntä vastaan.
 
Syy sille, etten suostunut antamaan numeroani, oli se, että hän kerjäsi siskoiltani jatkuvasti rahaa ja välillä kyllä jopa minultakin. Hänellä ei lopulta ollut enää edes asuntoa jossa asua, sillä hän joi kaikki rahansa.
 
Jos hän joskus sattui viemään meidät laivalle, hän teki kaikkensa nolatakseen meidät, sillä hän käytti kaikki rahansa alkoholiin. 
 
En ollut koskaan kovin läheinen isäni kanssa ja näin häntä korkeintaan kerran vuodessa. 
 
Sitten isäni joutui sairaalaan, mutta en saanut tietää syytä, ja totta puhuen, en ollut silloin kovin kiinnostunutkaan. Kuukautta myöhemmin äitini tuli kertomaan minulle, että isäni oli kuollut. Se ei herättänyt aluksi minussa mitään ajatuksia. Minua ei edes itkettänyt. 
 
Hänen hautajaisensa pidettiin, enkä ollut itkenyt edes yhtä kyyneltä hänen peräänsä. Mutta päivää ennen hänen hautajaisiaan, kuulin hänen äitinsä arvuuttelevan syytä. Hän puhui isäni veloista ja muusta vastaavasta. Isälläni oli järkyttävän suuret velat ja isoäiti mainitsi, että velat olivat todennäköisesti alkaneet painaa päälle, eikä hän enää kestänyt sitä. Myöhemmin isoäitini alkoi puhua asiasta uudelleen ja mainitsi isäni aikaisemman sairaalareissun.
 
Sillä hetkellä tajusin, että isäni oli tehnyt itsemurhan. Äitini luulee vieläkin, etten tiedä.
 
Silloin aloin syyttää itseäni ja mielessäni liikkui vain ajatuksia siitä, että jos olisin joskus edes kysynyt, että mitä hänelle kuuluu, asiat voisivat olla nyt toisin. Mutta en kysynyt ja nyt isäni on ikuisesti poissa. 
 
En voinut enää pitää tunteita sisälläni. Se on vieläkin ainoa päivä, jolloin olen itkenyt isäni kuolemaa. Minusta tuntuu vieläkin, että jos olisin tehnyt hänelle selväksi, että hän on minulle tärkeä, hän voisi olla vielä täällä. Tai jos olisin sen sairaalareissun seurauksena jo tajunnut, miten paljon apua hän tarvitsee. 
 
Samaan aikaan tunnen vihaa, siitä, että hän ei vaivautunut edes jättämään viestiä. 
 
 
Minun tarinani -juttusarjan kirjoitukset on kerätty Varjomaailma-sivustolta vuosina 2008-2015. Ne ovat suomalaisnuorten omia kokemuksia elämästä vanhemman päihdeongelman kanssa. Kaikki Varjoblogin valokuvat ovat Aino Huotarin ottamia.
 

Kommentoi