Minun tarinani: Kasvoille liimattu hymy

Kuvassa ihmisen varjo näkyy seinällä auringovalon heijastuksen rinnalla

Mä oon pärjääjä. Itkettää – ei se mitään, liimataan hymy naamalle. Aina täytyy jaksaa, pakertaa eteenpäin ja olla näyttämättä pahaa oloa. Mä oon saanut monesti kehuja siitä kuinka vahva ja rohkea ihminen olen. Ne on hienoja ominaisuuksia, mutta vahvuutta ja rohkeutta on myös se, että osaa myöntää, kun ei enää pysty.

Pitkään musta tuntui, että kahlaan yksin elämää eteenpäin. En kokenut, että mun ongelmat on tarpeeksi vakavia ansaitakseni apua niihin. Meillä on aina arki pyörinyt, vanhemmat käy töissä ja kaapista löytyy ruokaa, kesäisin käytiin lomareissuilla. Ulospäin hyvältä näyttävä kulissi ei kuitenkaan tuntunut musta hyvältä. Kaljatölkkien vuoret, riidat ja äidin humalaiset vuodatukset ahdisti kotona, iskän juominen teki lomareissuistakin inhottavia. Muutin pois kotoa kaksi vuotta sitten ja sain etäisyyttä tilanteeseen, mutta ei vanhempien juominen lakannut vaikuttamasta muhun sillä hetkellä. Päinvastoin, koin vaan yhä isompaa tarvetta päästä purkamaan ajatuksia ja tunteita siihen liittyen.

Ensimmäisen kunnon askeleeni avun saamiseen otin viime talvena osallistuessani Varjoryhmään. Ennen sitä en ollut uskaltanut puhua vanhempien juomisesta kenellekään. Vielä ryhmänkin aikana kyseenalaistin oikeuttani olla siellä, muilla tuntui asiat olevan huonommin. Usein viestin lähettämisen jälkeen kaduin kirjoittamaani, tuntui että kyllä tällaisestakin olisi nyt pitänyt selvitä yksin. Samaan aikaan olin kuitenkin ryhmässä todella aktiivinen ja selkeästi tarvitsin tilaisuutta päästä puhumaan asiasta jollekin.

Sen ymmärtäminen, että minäkin ansaitsen apua, on prosessi, jonka loppuun en ole vielä päässyt. Olen kuitenkin onnellinen sen aloittamisesta. Varjoryhmässä sain hurjasti tukea niin ohjaajilta kuin muilta samankaltaisia asioita läpikäyneiltä nuoriltakin. Koin ensimmäistä kertaa, että aina on joku, joka kuuntelee, ja usein myös joku, joka ymmärtää.

Edelleenkin elämä tuntuu välillä aika rämpimiseltä, mutta ainakin tiedän, että löytyy monia ihmisiä, jotka haluaa olla rinnalla rämpimässä eteenpäin. Näitä ihmisiä löytyy esimerkiksi Varjomaailmasta. Sunkaan ei tarvitse jäädä yksin, oli sun huolet kuinka ison tai pienen tuntuisia tahansa. Säkin ansaitset apua. Uskallathan ottaa sitä vastaan?

 

-hänet-

Kirjoittaja on vanhempien juomisesta selviytynyt nuori, joka on osallistunut Varjomaailman nettiryhmään. Varjoryhmistä ja niihin ilmoittautumisesta lisää täällä. Varjomaailman aikuiset saat kiinni sähköpostilla osoitteesta varjomaailma(a)a-klinikka.fi, Varjomaailmasta yksityisviestillä sekä Varjoneuvonnasta. Blogin kuva ei liity tekstin kirjoittajaan.

 

Kuva: Aino Huotari

Kommentoi