Minun tarinani: Alkoholistiperheen lapsi

valokuva graffitiseinästä, johon on kirjoitettu isolla "Hope"
Isäni on ollut alkoholisti, ihan syntymästäni asti. Olen kärsinyt siitä koko ikäni. Kun menin yläasteelle tilanne alkoi pahenemaan. Isä muuttui agresiiviseksi minua kohtaan. Aikaisemmin isä oli ollut agressiivinen vain äitiä kohtaan.
 
Aina ei ollut edes syytä miksi isä löi tai satutti. Mietin illat itkien, mitä olen tehnyt väärin, koska isä vain haukkui tai löi minua. 
 
Yhtenä iltana otin ipadin latauksesta ja menin pelaamaan sillä omaan huoneeseeni.Olin saanut äidiltä luvan mennä ipadille. Vähän ajan kuluttua kuulin voimakkaat, nopeat askeleet portaissa. Kavahdin ja sujautin ipadin hetkeksi tyynyyn alle ja olin juuri nousemassa sängystä, kun isäni tuli raivoten viereeni, otti puristusotteen kaulastani ja paiskasi minut täysillä huoneeni lattiaan.
 
Pelästyin ja aloin itkeä koska en ymmärtänyt mitä olin tehnyt väärin. Isä sai hirveän raivopuuskan ja alkoi huutaa raivoten. Hän halusi tietää, missä i pad on, ja väitti, että minulla ei ole lupaa käyttää sitä. Huusin isälle, että minulla on lupa. Isä löi minua. Menin paniikkiin. En uskaltanut kertoa, missä se oli, koska pelkäsin, että isä löisi taas minua. Isä otti kaikki tavarani ja vaatteeni laatikoista, hyllyistä ja kaapeista ja paiskoi kaikki maahan. Yritin huutaa äitiäni apuun alakerrasta, mutta hän vain huusi minun liioittelevan asiaa. 
 
En ole saanut asiasta kunnollista tukea keneltäkään. Aikuiset, joille olen puhunut asiasta, eivät ole uskoneet minua tai ovat rynnänneet antamaan tukea nuoremmille siaruksilleni, jotka eivät ole kärsineet ja kokeneet agressiivista käytöstä isältä. 
 
Otin asian uudestaan puheeksi vähän aikaa sitten uuden psykologini kanssa. Hän oli ensimmäinen, joka uskoi minua. Asiasta tehtiin sosiaaliviranomaisille ilmoitus. Kun isä kuuli asiasta, hän marssi luokseni ja ilmoitti eroavansa äidistä ja sanoi, että se on minun syytäni. Järkytyin. 
 
Vaikka vanhemmat ovat nyt eroamassa, he asuvat silti vielä saman katon alla. Haluaisin olla onnellinen. Mielessäni pyörii koko ajan isän sanat:  "tää on sun syytäsi". En pysty käymään kunnolla koulussa. Jos olen koulussa, minun pitää mennä vartin välein johonkin itkemään. En voi tunteenpurkauksille mitään.
 
Yritän olla koulussa hyvin, mutta, se on hankalaa. Yritän kuitenkin kaikesta huolimatta elää päivän kerrallaan, vaikka se tuskaista onkin. Olen kuitenkin osannut purkaa tunnetilaani. Joskus pelkkä huutaminen mahdollisimman kovaa auttaa, tai joskus hyvä kirjan lukeminen, jonka kautta pääsee mukaan ihan eri tarinaan, hetkeksi pois omasta tarinasta. Niiden voimalla jaksan jotenkuten elää päivän kerrallaa ja odottaa, mitä tuleman pitää.
 
 
Minun tarinani -juttusarjan kirjoitukset on kerätty Varjomaailma-sivustolta vuosina 2008-2015. Ne ovat suomalaisnuorten omia kokemuksia elämästä vanhemman päihdeongelman kanssa. Kaikki Varjoblogin valokuvat ovat Aino Huotarin ottamia. Kerro oma tarinasi Varjofoorumilla tai pyydä apua tilanteeseesi nimettömänä Varjoneuvonnan kautta!  

Kommentoi