Kokovartalofiilis: Haloo, onko normaalia näkynyt?

valokuva: veteen ylösalaisin heijastuva silta, sillalla kävelevä ihminen ja taustalla näkyvät lehdettömät puut
 
Kun omissa nahoissa on hankalaa, ja kotona levotonta, on tärkeää saada joku kiintopiste, josta ottaa suuntaa. 
 
Joku sellainen tyyppi, joka pitää horisontin suorassa ja muistuttaa, että kodin ja oman perheen ulkopuolella on muuta, selkeämpää ja turvallisempaa tarjolla. Se voi olla joku luotettu ystävä, kirjekaveri, selvä sukulainen tai vaikka vähän etäisempi perhetuttu, kuten minulla. Oleellista on, että tämä tyyppi on sinun tyyppisi. Että hän on sinun puolellasi, eikä pyri pehmittelemään perheesi vaikeuksia. Sinä teet sitä todennäköisesti itse jo ihan tarpeeksi.
 
Kun elää perheessä, jossa juodaan liikaa, voi olla vaikea tietää, millaista on normaali perhe-elämä. Tai normaali suhde äitiin tai isään, tai normaali lapsuus ja nuoruus. Paljon juovissa perheissä normaalia ovat tosi erilaiset jutut kuin sellaisissa perheissä, joissa kukaan ei sammu suihkuun, dokaa viikkorahoja tai herää arkiaamuun kamalassa kankkusessa.
 
Luin alkoholistien aikuisista lapsista kertovaa kirjaa, jossa puhuttiin hienosti tästä normaalista. Psykologi Janet Geringer Woititzkin totesi siinä, että meikäläisille kosteikoissa kasvaneille normaali on kimurantti juttu, kun sellaista ei oikein ole näköpiirissä ollut. Woititz tuumii kirjassa, että alkoholistivanhemman lapsella voi helposti olla jatkuvasti vähän sellainen olo, ettei hän tiedä miten tilanteissa tai ihmissuhteissa pitäisi toimia, koska normaalin kanssakäymisen harjoitus puuttuu. 
 
Hän pälyilee, epäilee, tunnustelee ja yrittää kyllä uskottavasti esiintyä normaalisti, vaikka mikään ei oikein normaalilta tunnukaan. 
 
Tunnistan ajatuksen ainakin itse. Koko nuoruuteni olin pihalla siitä, miten normaali nuori elelee. Ihmettelin itsekseni, miten kaveriporukoissa “kuuluu olla”. Tuntui usein vähän siltä, kuin olisin näytellyt jotain nuorten näytelmää. 
 
Yritin kovasti sovitella itseni tuntemaan, puhumaan, näyttämään ja käyttäytymään “niin kuin nuorilla on tapana”. Mietin, että tällaisista asioista nuoret varmaan tykkäävät. Että kyllä minunkin kuuluu, koska olen sellainen nuori. 
 
Moni asia tuntui kuitenkin vähän vieraalta. Ei esimerkiksi todellakaan tuntunut turvalliselta heittäytyä juhlimaan muiden joukoissa, kun kotona oli jo yksi sekoilija, jota oli syytä pitää silmällä. Paikkani normaalina nuorena, vähän epävakaana, ailahtelevaisena, ärsyyntyvänä, herkkänä ja välillä villinä bailaajana oli ikään kuin jo miehitetty. 
 
Koska sitä ihan oikeaa, tavallista normaalia ei omien kotiseinien sisältä välttämättä lainkaan löydy, kannattaa etsiä muualta. 
 
Muutama perheen ulkopuolinen aikuinen tuli minulle pahimpien hulinavuosien aikana tosi tärkeäksi henkikseksi turvapaikaksi. Heistä etenkin eräs ihana Marjaana oli taatusti tärkeämpi, kuin ikinä tietää tänä päivänäkään. Meidän välillemme syntyi ainutlaatuinen ja ihana kirjeenvaihto. Minä olin 14–17-vuotias ja Marjaana jo samanikäisten äiti. Silti koin, että puhuimme elämästä riittävän samalla tasolla, toisiamme kuunnellen ja kunnioittaen. 
 
Meillä oli normaali, kahden ihmisen välinen hyvä suhde. Se oli minulle sillä hetkellä aika uusi kokemus. 
 
Marjaanan mietteet toivat keskelle kaaosta hyvin olennaisia pilkahduksia siitä, mitä tavallinen, tasainen, normaali, perhe-elämä on. Kun hän kuvaili lastensa tekemisiä, perheen yhteisiä juttuja ja arkea ylipäätään, minulle muodostui kuva siitä, että niinkin voi olla. Ei heillä ollut aina kivaa tai helppoa, kyllä sielläkin riideltiin ja ärsyynnyttiin, mutta tilanteet selvitettiin eri tavalla kuin meillä. Niin, ne selvitettiin ylipäätään. Se tuntui minusta tavoittelemisen arvoiselta omassa tulevaisuudessani.  
 
Jokaisella pitäisi olla elämässään ihminen, jolle voi olla olemassa just sellaisena kuin on. Se auttaa isosti navigoimaan kohti oman aikuisen elämän normaalia. Voin jo nyt paljastaa, että täällä on tosi mukavaa!
 
Mikä olisi sinulle hyvä ja normaali elämä? Mistä palanen sitä voisi löytyä? Onko sinulla luotettavaa tyyppiä, jonka kanssa voit jutella vapaasti mietteistäsi? Keskustelua voi käydä täällä Varjoblogin kommenttikentässä, Varjofoorumilla (voit rekisteröityä ja aloittaa aiheesta oman ketjusi), Varjomaailman facebook-sivulla ja twitterissä. Löydät meidät myös instagramista nimellä @varjomaailma.fi ja voit osallistua keskusteluun aihetunnisteella #saapuhua.
 
 
(Teksti: Ani, Kuva: Aino Huotari)
 

Kommentoi