Kiitos kävijäkyselyn vastaajille!

Kävijäkyselyn tarkoituksena oli selvittää Varjomaailman käyttäjiltä eli teiltä, mitä hyvää Varjiksessa on, mitä Varjiksesta puuttuu ja mitä jo Varjiksesta löytyvää voitaisiin kehittää niin, että siitä olisi teille enemmän hyötyä. Saatiinkin mainio määrä mainioita vastauksia ja kehitysehdotuksia, joita pyritään toteuttamaan tulevaisuudessa. 

Kävijäkyselyssä moni kertoi etsivänsä Varjomaailman sivuilta tarinoita toisten nuorten kokemuksista. Usein oloa voi helpottaa nimenomaan se, kun tietää, ettei ole yksin tilanteensa kanssa. Moni nuori ja lapsi kantaa huolta vanhempien juomisesta yksin, mutta vanhempien juomisesta ja sen herättämästä huolesta ja pahasta olosta on lupa puhua ja Varjomaailmassa sitä asiaa voi turvallisesti harjoitella. Muistakaa, että me ollaan täällä lukemassa jokainen viesti ja kysymys, jonka te lähetätte ja vastataan niihin aina mahdollisimman nopeasti.
 
Tarinoita julkaistaan Varjoblogissa aina, kun meille sellaisia lähetetään, joten tämä olkoonkin nyt julkinen kutsu kaikille Varjoblogin kirjoittajiksi! Kirjoitukset julkaistaan nimimerkillä ja niin ettei ketään voida tarinasta tunnistaa. Nimettömyys, jota kyselyn perusteella arvostetaan, ulottuu siis myös blogeihin.
 
Sivuston ulkonäkö sai useamman kommentin ja siihen tartutaan ensi vuoden puolella. Yritetään raikastaa  ja tehdä sivustosta eläväisempi, koska Varjomaailmassa tapahtuu kyllä ja sen pitää ehdottomasti näkyä paremmin myös kävijöille! Ollaan täällä kyllä, kokeile vaikka!
 
Toivoitte kyselyssä lisää chatteja, näin tapahtukoon! Ajanvarauksella toimiva yksilöchat alkaa pyöriä Varjiksessa tämän kuun lopulla! Siitä tulee lisätietoa aivan lähiaikoina. Myös joulun välipäivinä on mahdollista chattailla Varjiksen aikuisten kanssa. Joulun chattiaikataulut julkaistaan lähempänä joulua. 
 
Yritetään jatkuvasti miettiä, miten Varjis vois olla parempi ja iso kiitos siis vastauksista, joilla päästään taas muutama askel eteenpäin! 
 
PS. Kajarin arvonta on suoritettu ja voittajalle ilmoitettu! Tarkkailkaa siis sähköpostianne!
 
Tuuli
Varjomaailman aikuinen
 

Kommentoi