Minun tarinani: Kokemukseni vanhemman alkoholinkäytöstä

Ääni lapselle -kampanjafilmin kuva

Humalassa moni ihminen luulee olevansa niin kiltti ja hassutteleva lapsille. "Anna nyt tädille pusu jookos", ne aina sanovat. Mutta kuka sellaiselle vahvasti tupakalle ja viinalle haisevalle vieraalle tädille tahtoisi pusun antaa, ei niiden lähelle edes tahtoisi mennä. Ramppaavat silti minun, pienen tytön huoneessa kun koitan saada sen kaiken metelin keskellä unen päästä kiinni. Mutta mahdotontahan se oli, koska se kaikki oli niin pelottavaa.

Aina joku itki tai sai riidan aikaiseksi, jäi vessaan jumiin, tiputti laseja lattialle, kertoi omituisia asioita jotka eivät sovi lasten korville. Isäni varmasti yllättyisi mitä kaikkea olen hänestä oppinut pelkästään sen ohuen seinän läpi kuuntelemalla.

Äitini ei koskaan juonut ja vanhempien erotessa oli helpottavaa asua äidin luona.Mutta kun äiti menehtyi syöpään ja jouduin taas isän luokse asumaan, ne vuodet olivat täynnä huolta ja turvattomuuden tunnetta. Ei kai kukaan vanhempi edes ajattele että heidän riekkuessaan kaupungilla, heidän pieni tyttönsä tai poikansa oikeasti valvoo vuoteessaan huolesta kipeänä ja odottaa että vanhempi tulisi kotiin ehjänä.

Se on kipeää ja raastavaa, olla lapsena vanhempi vanhemmilleen, se joka murehtii riittääkö isän rahat juomisen jälkeen vielä ruokaan ja että mitä jos isä ei tulekaan kotiin, mitä minä silloin teen? Vuosia toivoin että pääsisin muuttamaan pois kotoa ja kun se aika vihdoin tuli, oli se suuri helpotus. Vielä edelleen välillä mietin mahtaako isä juoda edelleen niin paljon ja miten hän pärjää, mutten enää joudu valvomaan öitäni sen vuoksi.

Onneksi minulla oli hyvä ystävä jonka äiti käytti ja käyttää edelleen myös liikaa alkoholia. Tai en toki voi sanoa että toivoisin sitä kohtaloa ystävälleni, en missään nimessä, mutta on hyvä kun on joku ihminen samassa tilanteessa jonka kanssa voi puhua ja jonka luokse voi mennä jos kotona alkaa olemaan liian tukalaa.

Kävin ja käyn myös edelleen terapiassa, ja ehkä pikkuhiljaa opin antamaan anteeksi isälleni sen ettei hän ollut minulle se tukeva ja rakastava vanhempi jota olisin tarvinnut.

Nimimerkki  ”Marylin”

 

Varjomaailma on osa A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toimintaa, joka julkaisi vuonna 2010 Ääni lapselle
-kampanjan. Siinä kerättiin kokemuksia omien vanhempien juomisesta. Tämä on yksi saaduista tarinoista. Kampanjafimi on nähtävissä Lasisen lapsuuden Youtube-kanavalla.
  

Kuva on kampanjafilmistä.

Kommentit

Minä vaan (ei rekisteröitynyt käyttäjä)
Kiitos, kun jaoit tarinasi!

Kommentoi