Kuulutko sinä ryhmäämme?

Varjomaailmassa alkaa pian, eli 13.3., seuraava nettiryhmä! Kenelle ryhmämme on tarkoitettu? Ryhmä on niille nuorille, jotka kärsivät tavalla tai toisella kodin aikuisten alkoholinkäytöstä. Ja niille nuorille, joiden mielessä on käynyt, että pitäisiköhän minun puhua jollekin tästä kotitilanteestani. Nuorilla tarkoitamme yli 12-vuotiaita tyttöjä ja poikia. 
 
Ryhmä toteutetaan Varjomaailman keskustelufoorumilla. Sen näkevät ja sen keskusteluun voivat osallistua vain mukaan ilmoittautuneet nuoret. Mukana on kolme nuorten kanssa työskentelemään tottunutta, välittävää aikuista, Leni, Tuuli ja Emilia. Ryhmä kestää kolme kuukautta. Ryhmässä keskustellaan päivittäisistä kuulumisista, sekä mietitään miten itse kukin voisi pärjätä arjessaan vähän paremmin.
 
Miksi ei kannattaisi tulla mukaan ryhmään? Tässä alla muutama syy:
 
Ei kukaan halua kuulla mun juttuja?
 
”Aluksi vähän jännitti ja ujostutti kirjoittaa omista asioista, mutta sit kun tajus et ryhmään kuuluu ihmisiä ja ohjaajia joita oikeesti kiinnostaa ni sen jälkeen oon kirjotellu paljon avoimemmin.”
 
Ei tuollainen ryhmä hyödytä mitenkään?
 
”Tämä ryhmä on helpottanu paljon sitä etten ajattele enään pelkästään pelkkiä huonoja puolia kaikista asioista vaan nyt pystyn ajatteleen myös ”valoisammin” :)”
 
Ei mikään kuitenkaan ikinä muutu?
 
”Ilman ryhmää, en olisi koskaan uskaltanut juttelemaan sosiaalityöntekijän kanssa tilanteestani. Opin ryhmässä aika paljon: ja erityisesti sen, etten ole yksin.”
 
Ylläolevat sitaatit ovat Varjomaailman aiempiin ryhmiin kuuluneiden nuorten kommentteja. Syyt tulla ryhmään ovat aika hyviä! Se mitä sinä voit saada ryhmästämme, voi olla jotain ihan muuta. Ryhmään mahtuu monen kokoisia ja muotoisia huolia. Ja usein sinne mahtuu myös kivoja asioita.
 
Ilmoittaudu mukaan nyt! Lisätietoa ja ohjeet: http://varjomaailma.fi/nettiryhmat
 
Janne, Varjomaailman aikuinen
 

Kommentoi